lauantai 30. toukokuuta 2015

Tornion kulmilta

Onkin vierähtänyt muutama aika siitä, kun tänne kirjoittelin. Kevät etenee meidänkin pihalla, vaikka Perämeren läheisyys viilentää ilmoja. Valon määrä on kuitenkin niin valtava, että puut, pensaat ja pihanurmi ovat vihertymässä ja eilen jopa leikkasin nurmikon ensimmäisen kerran tälle vuodelle. Ihan vielä ei ole yötön yö, mutta melkein!
Pihalla olen puuhastellut sen verran, että yrttilaatikot ovat saaneet uudet mullat ja tässä kun ilmat vielä vähän lämpenevät, istutan kersäkurpitsan ja sitruunamelissan taimet sekä kylvän vähän persiljan, tillin ja  retiisin siemeniä. Lisäksi talven yli on hyvin menestenyt minttu ja lipstikka. Naapurilta sain muutaman hyvän Auringonkukan alun, niistä osan laitoin yhden yrttilaatikon reunaan ja sitten vielä laitan muutaman perunan, niin siinä on minun tämän kesän 'yrtit'.  Jos tilaa jää, kokeilen uudelleen kehäkukkien kasvattamista. Viime kesä oli sellainen, että kehäkukatkin jäi 10 cm:n korkuisiksi, jospa ne tänä kesänä kasvaisivat paremmin.
Etupihan puolella olevassa perenapenkissä kaikki ovat alkaneet hyvin kasvamaan (jopa heinät ja rikkaruohotkin) ja esikot ovat aloittaneet kukkimisen.

Tässä kuvassa poseeraan yhdessä kevätesikkojen kanssa.

Pajan puolella mattoloimi on nyt loppun asti kudottu ja allaolevassa kuvassa on viimeinen matto valmistumassa. Se on kynnysmatoksi tarkoitettu tilkkumatto.
Oli jäänyt joskus puuvillaräsystä leikattuja tilkkunukkia ja niistä sain idean. Matosta tuli tällainen, lämpimän punainen kynnysmatto.
Tällaista tällä kertaa.


4 kommenttia:

  1. Se on kevät sitten teilläkin, tuo siun "omakuva" on mainio :)
    Tuollasia tilkkumattojahan tehtiin miun lapsuudessa,muistan sellaisia mummolasta

    VastaaPoista
  2. Kyllä, kevät on tullut ja kohta kesäkin! Pihan perennapenkin kukat ovat lähteneet hyvin hitaasti kasvamaan, johtunee siitä, kun uusin sen syksyllä. Odottelen rauhassa kasvujen alkua. Tilkkumatto oli lapsuudenkodin peruja! Meillä oli aina sellaisia ja mummuni (Merikarvialta) kutomia.

    VastaaPoista
  3. Mukava tuo tilkkumatto. Perinteikäs, mukava kun teit saadaan ideoita tehdä itsekin !

    VastaaPoista
  4. onnistunut selfie!
    tilkkumatto sopii moneen paikkaan, joskus äiti teki niitä muovisista maitopusseistakin.

    VastaaPoista