lauantai 23. heinäkuuta 2022

Heinäkuu 2022

Tämän vuoden - 2022 - heinäkuu on tullut vietettyä Espoossa. Lupasin pojan perheelle tulla kotimieheksi ja koiramusten hoitajaksi heidän kesälomn ajaksi. Tulimme 26.6. ja kotiin lähtö on 26.7. elikkä kuukausi täällä eteläisessä Suomessa on vierähtänyt. Kauniita, aurinkoisia ja jopa hyvinkin helteisiä päivä olemme saaneet kokea. Ja mikä parasta, aurinkoisia ja lämpimiä päiviä vietetty sääskettömällä terassilla, ei siis ininän ininää ole kuultu. Tämä heidän kotinsa sijaitsee Kuninkaankaartaontien läheisyydessä ja karvatassujen kanssa on noita kallioisia metsäpolkuja tullut kierreltyä noin 90 km:n verrran. Ja kun tälle reissulle lähdin, päätin jättää kaikki käsityöt pois matkasta ja siksi olenkin lukenut hyvin paljon pokkareita ja e-kirjoja. Pari e-kirjaa latasin vielä tulevalle junamatkalle. Joskus on hyvä vain olla eikä antaa valtaa ajatuksille tulevasta selviytymiseen. Jatkossa tiedän eteen tulevan raskaitakin aikoja, joten nyt vaan vielä päivä pari olemista ja pojan perheen kotiin odottamista. Muutama kuva noilta kallioilta, joissa olen kävellyt. Luonto on ollut rehevää ja vihreää, kallioimarteet ovat peittäneet kallioita ja paljon pieniä puiden alkuja on kasvamassa, tammea, vaahteraa ja jotain, jota en tiedä, mutta lehdet ovat kuin vihreitä sydämiä. Lpuksi kuva karvakavereistani, Stella 11 v ja Pilvi 2 v.
Mukavia kesäpäiviä seuraajilleni.