maanantai 29. huhtikuuta 2013

pellavanarusta liina

Niin se vain on Vappu ihan ovella. Vettä on satanut koko armasen päivän. Hyvä ja huono asia. Huonoa se, ettei oikein tee mieli lähteä ulos lenkille ja hyvää on se, että saapahan täällä sisällä tehtyä kaikenlaista rästiinjäänyttä puuhaa. Keittiön kaappien siivousta jne. Niin, ja sain lopuksi kudottua kaulahuiviloimen lopun ja sain laittaa uuden loimen kudontatyöksi. Siitä valmistuu pieniä katelaustoja. materiaalit ovat juutti ja huopalanka sekä ehkä muutama paperinarutyökin tulee tehtyä.
Olen virkkaillut 'isoäitejä' hartiahuivia varten, vielä pitäisi saada kymmenkunta lappua virkattua, niin pääsisi aloittamaan kokoamisen. Tämäkin työ on sellainen, että olen aloittanut sen jo muutama vuosi sitten, no nyt se on loppusuoralla ja valmistumassa.
Neuletyötä olen myös harrastanut, sain valmiiksi pellavanarusta koemielessä tekemäni neuleen, se on pieni liina tai tabletti, koko lev. 44 cm ja pituus 55 cm. Varmaan ihan mukava esim. terassinpöydälle.



 Tässä pari kuvaa työn eri vaiheista. Aloitus


ja sitten kuva työstä, kun puoliväli on kudottu.


 Tämä malli on Taitokeskuksen mattomalli. Kokeilin vain, että miltä se näyttäisi liinana. Parempi olisi tullut, jos lankana olisi pellavalanka tai sitten ohut juutti. Kokeilen myös ne materiaalit.
Jos joku teistä lukijoista haluaa ohjeen, lähetän sen mielellään sähköpostiisi.
Iloista Vappua!

5 kommenttia:

  1. Kivan muotoinen liina.Hauskaa vappua sinulle...

    VastaaPoista
  2. Tosi hauska lehtiliina pöydälle :
    Noita kun tekee erivärisinä, olisivat hauskoja pöytätablettejakin :)

    Oikein hyvää vappua, meillä kyllä sataa vettä !!!

    VastaaPoista
  3. Harmaata on täälläkin. Ompas jänne neulomus..
    Hyvää vapun aikaa

    VastaaPoista
  4. Tosi hauskan näköinen liina, iloista vappua siulle:)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista. Tällä hetkellä työn alla on Veera-pellavalangasta kattausalustoja, malli sama kuin tässä kuvassa olevassa. Veera-pellavalanka on ohuempaa ja miellyttävämpää käsitellä kuin pellavanaru.

    VastaaPoista