sunnuntai 5. toukokuuta 2013

'isoäitejä' ja mökkivieraita

Toukokuu jatkuu melkoisen viileänä. Kaikesta viileydestä ja kylmyydestä huolimatta, lumikasat pihaltamme katoaa pikkuhiljaa. Lintusia ei vielä pihapiiriin ole ilmaantunut, 'räkättejä' lukuunottamatta. Vielä ei voi mennä pihalle rapsuttelemaan, on sen verran märkää, mutta kyllä mieli jo tekisi haravaa heilutella.

Olen saanut virkattua  valmiiksi 'isoäidit' hartiahuivia varten, nyt sitten alkaa suunnitteluvaihe. Levittelinkin jo lappusia pöydälle, ja yhtä tuskaista se niiden järjestely on, niinkuin aikaisemminkin. En laita vielä kuvia, vasta sen jälkeen kun saan huivin valmiiksi. Huivin koko tulee olemaan n. 65 x 175  cm. Olen tässä pähkäillyt sitä että ompelenko vaiko virkkaanko palat yhteen. ?? Huomenna se on kuitenkin päätettävä jotta saan työn jatkumaan....

Kävimme aviosiippani kanssa aamukävelyllä metsäisellä alueella ja Punarinta ja Laulurastas siellä meitä lauluillaan ilahdutti. Keskusteltiin mökillä käymisestä ja siitä tulikin mieleeni näyttää teille kuva viimekesältä.
Tällainen vieras oli viime kesänä mökillämme käymässä. Pari kertaa piti silmiä hieraista, mutta ei se näkymä siitä muuksi muutunut. Saa nähdä minkälaisia kävijöitä tänä kesänä saamme nähdä.



Kirjosieppo sinne ainakin tulee, niinkuin aikasempinakin kesinä. Niiden touhuja on kiva seurata.
Tällaista tällä kertaa.


2 kommenttia:

  1. No on teillä erikoinen vieras:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se meillekin hieman oudolta tuntui, vaikka mökkimme sijaitsee Ylä-Lapissa ja järven toisella puolella on porotila. Porot tuolla alueella pidetään aitauksissa. Mutta ei Hän (poro) vihainen ollut, utelias kylläkin.

      Poista