torstai 25. elokuuta 2016

Sattuu - Unohtuu - Tapahtuu

Täytin mennäviikolla täysiä vuosia, siitä sen enempää. Aloin kirjoittamaan 'kiitos muistutuksesta' kortteja onnittelijoille - niin huomasin, että tärkeä vihkonen, siis se missä on kaikkien ystävien ja tuttavien osoitteet oli unohtunut kesäreissulla jonnekin! Suoraan sanoen kadonnut käsittämättömästi. Käänsin kaikki laatikot, laukut ja melkein jääkaapinkin nurin, ei vain löytynyt.Tuntui  ihan mahdottoman isolta työltä alkaa kaivelemaan tarvittavia osoitetietoja ylös, tein sen ja kiitin samalla Fonectaa.....
Eihän tässä muu auta kuin ostaa uusi osoitekirjanen ja alkaa raapustamaan niitä nimiä ja yhteystietoja sinne ylös. Toisen 'kirjasen' teen tänne tietokoneelle, ovat ainakin sen aikaa tallessa kun kone toimii.
Ja sitten tällä viikolla tapahtui jotain hyvin outoa. Puoliso, jonka mielestä puista ei saa oksiakaan katkaista, oli tullut siihen tulokseen (kuin mie jo muutama vuosi sitten), että etupihan pihlajat ovat kasvaneet ihan liian suuriksi ja päätti kaataa ne pois. Etupiha on nyt hieman aution tuntuinen.
Vain yhdessä  pihlajassa oli paljon marjoja, loput kolme marjattomia. Yksi pihlaja jätettiin linnuille levähdyspaikaksi.
Tällainen viikko meillä oli, sattui ja tapahtui.
Daalia on alkanut kukkimaan.....

2 kommenttia:

  1. Sitähän on ihan avuton jos osoitteet sun muut tiedot katoaa,eikö onnistunut miettiä missä se viimeksi oli käsissäsi ? Varmaankin piha autio jos suuret pihlajat siitä kaadetaan, tuli varmaan valoisampaa ja siihen tottuu.

    VastaaPoista
  2. Täälläkin joskus hävisi osoitekirja, kun aloin joulukortteja lähetellä. No, kyllä se sit joulun jälkeen taas löytyi :)

    VastaaPoista