perjantai 5. elokuuta 2016

Kesää on vielä jäljellä

Tervehdys aurinkoisesta ja lämpimästä Torniosta. Koko päivän aurinko on meitä lämmöllään hellinyt ja vieläkin, piti jo tulla sisälle vilvoittelemaan. Tämä kesä on ollut sellaista puoliksi lomailua ja on sellainen tunne vire, että mitään ei saa käsityöpuolella tehdyksi suoraan sanoen - ihan laiskottaa -.
No kuitenkin yhden loimen lopun sain kudottua ja työt viimeisteltyä ompelemalla ja seuraavaksi odottelee uuden loimen luonti tilaustyölle.
Lankoja värjäsin ihan hetken mielijohteesta. Ensin tein väriliemen koivunlehdillä not 1 ja 2. Sitten lisäsin ko liemeen pietaryrtin kukkia ja keitin liemen uudelleen ja laitoin siihen aikaisemmin pihlajanlehdillä värjäämäni langan, se on tuo  no 3 ja no 4 on  pihlajanlehdillä aikaisemmnin )v. 2002) värjäämäni lanka, mhin väriin en ole ollut tyytyväinen.


Pojan pojat ovat tulleet meitä ilahduttamaan yhdeksi viikoksi. Alkukesästä sanoin heille, että kun te ootte sellaisia maailmanmatkaajia, niin varmaan osaatte tulla junalla Kemiin?  Ja niinpä me saimme sähköpostiini viestin viikko sitten, että he ovat Kemin rautieasemalla  tiistai-iltana ja heillä on pyörät matkassa. Ja kysymys lopussa, onhan papalla pyöräteline autoon?  No ei ollut, mutta ihana naapuri lainasi omaansa ja sieltähän ne 'mummun pojat' sitten noudettiin. Ja on sitten pyöräilty - pojat ja mummu! Kävin heille näyttämässä kunnon 'maastoradan', itse en kuitenkaan maastokierrokselle lähtenyt.
Aikaisemmin ollaan aina mitattu ja vertailu pituuksia pappaan ja mummuun nähden, nyt vertailtiin kenkiä! Kyllähän ne meistä ohi kasvaa ihan hetkessä.

1 kommentti:

  1. Upeat langat, itsekkin olen joskus värjännyt lankoja uudestaan kun aikasempi väri ei ollutkaan mieleen.

    VastaaPoista