tiistai 5. toukokuuta 2015

Mattojen kudontaa ja materiaalien värjäystä

Huomenta vaan täältä Perämeren pohjukasta. Tämä alkanut viikko on mennyt lomasen jälkeen nopeasti ja nyt jo ollaan keskiviikossa. Aloitin sisustusmattojen kutomisen jo parisen viikkoa sitten, lomanen keskeytti kudontani ja nyt olen sitten jatkanut kutomista, oikein suurella innolla. Halusin kutoa ns perinteisen räsymaton, jonka pohjaväri on harmaa. Tietenkään minulla ei ollut kuin yksi kerä harmaata puuvillaista kangaskudetta, ja sitten vyyhti (1,2 kg) luonnonvalkoista kangaskudetta. Ei hätää, sillä kaapissa oli Dylon-väripakkaus, jonka väri oli ns kivenväri ja toinen pakkaus mustaa. Musta oli kylläkin käsivärjäykseen tarkoitettu väripakkaus. Päätin kokeilla millaista väriä aikaiseksi saan. Laitoin molempien väripakkausten sisällöt pesukoneeseen, tarvittavan määrän suolaa (1 kg) ja sitten märäksi kostuttamani kangasvyyhdin ja sitten vain ohjeen mukaisesti värjäämään. Tulos yllätti!
Olin jo aikaisemmin päättänyt käyttää yhtenä kuteena vihertävänharmaata juuttilankaa ja kuten kuvastakin huomaa, kangaskuteesta tuli saman värinen! Olin positiivisesti yllättynyt. 
Tämä kangaskude on ns Finlaysonin lakanan reunaa, olen ostanut sen vuosia sitten eräältä ruotsalaiselta välittäjältä.
Tulipahan nyt käytetyksi.









Tässä kuvassa on sitten näkyvillä kudenauhoja, joista muodostuu se kolmas kude, jota käytän kun kolmella sukkulalla kudon.









Ja tällaista jälkeä näistä kuteista sitten tulee!
Maton koko on n. 60 x 180 cm.


Tänään jatkan kutomista, nyt leikin kirkkaiden värien kanssa.
Oi niin, lumet ovat sulaneet pihamaaltamme ja monivuotiset kukat jo nostelevat päitään. Varmaankin iltapäivä menee kukkapenkkien puhdistamiseen. Onneksemme Sembramännyt ovat jääneet henkiin vaikka syksyllä toiselta näytti.

4 kommenttia:

  1. On niin mieleistäni tuo väri matossa.
    Sähköpostia lähti sinulle juuri eli kuulemisiin ja mukavaa päivää

    VastaaPoista
  2. ihanissa maisemissa sait lomasesi viettää, kantohangilla hiihtely jäi tääl vähiin taas tänä talvena lumen vähyyden vuoksi. kauniit yhteen sointuvat kuteet, mattosta tulee upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi. Teräshankikelejä on nykyään aika harvoin ja todella nautin hangilla hiihtelystä. Vähän siellä erämaassa pelkäsin, että jos vaikka karhu tömistelee vastaan!
      Tällaisia ns sisustusmattoja on kiva kutoa.

      Poista