perjantai 19. joulukuuta 2014

Joulunalus touhuja

Terveiset pääkaupungin hulinasta! Toistaviikkoa siellä vierähti, puolet ajasta olin myymässä tuotteitani PopUp ILO Joulutori-tapahtumassa ja toisen puolen ajasta nautin lastenlasteni seurasta. Ihanaa tulla kotiin ja aloittaa pienet jouluvalmistelut, joita ei nyt järin paljon olekaan. Vuosien kuluessa perheemme  Joulun vietto on pelkistynyt hyvin yksinkertaiseksi ja nautimme siitä. Muutamia perinteisiä tapoja tietenkin on, aito joulukuusi pitää olla ja se haetaan pari päivää ennen jouluaattoa, kuusen koristelu aattona kuuluu puolison joulutouhuihin. Joulupiparit olen jo aikaisemmin leiponut ja osan niistä laittanut visusti talteen, jotta jotain säästyisi pyhien ajaksikin, joulutortut paistan tarvittaessa ja ostan valmiina pienen täytekakun sekä leipäjuustoa, siinä on kahvipöydän antimet.  Olemme kala-kasvissyöjiä, joten kalaa erimuodoissa löytyy joulupöydästämme. Yksi perinteinen joulukala on nimeltään 'Herkullinen purkkisilli', ohje tässä:

Tällä ohjeella olen valmistanut joulusillin jo
muutaman vuosikymmenen ajan.
Melkoisen helppo valmistaa ja on maittava.
Joulusillin lisäksi perinteinen joulukalamme on
turska, mitä laitan  valkokastikkeen kanssa.
Lisäksi tietenkin lohta, uunissa laitettuna.
Lanttu- ja porkkanalaatikot ostan valmiina ja lisään niihin hieman omia mausteita.
Oi, niin ja aattona tietenkin riisipuuro!






Ei meillä tämän kummempia jouluvalmisteluita ole, pyhät tulevat ja menevät, nautimme kiireettömyydestä.
Käsityöt ovat mukana kuvioissa myös pyhienkin aikana, lupasin nimittäin kutoa muutamat sukat, eivät ehdi ns pukinkonttiin, mutta posti kulkee joulun jälkeenkin!
Mukavia joulutouhuja itsekullekin.






10 kommenttia:

  1. Kuulostaapa teidän joulu samantapaiselta rauhalliselta kuin meidänkin: ei turhaa hössötystä, ruokaa kohtuullisesti mieliruokia valiten... Ensimmäisen kerran meillä on kuuseton joulu, mutta muita joulukoristeita sentää aion laitta jonkin verran. Eilen laittelin siivouksen jälkeen jo jotain esille.
    Nappaanpa mukaani tuon silliohjeesi, kiitos! :) Sitä voisi kokeilla lasimestarin sillin vaihtoehdoksi, sitä meillä on jouluksi tehty vuosikymmenet samalla ohjeella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on kiva kokeilla jotain uusia jouluruokia, mutta jostain syystä niihin 'vanhoihin ja perinteisiin' resepteihin vain lopuksi päätyy.

      Poista
  2. Iän myötä joulut muuttavat muotoaan, rauhottuvat ja yksinkertaistuvat. Touhu ja hulina ovat menneet ja lämpö ja läheisyys ovat jääneet.
    Oikein ihanaa ja rauhallista joulua

    VastaaPoista
  3. Yksinkertaistunut on meidänkin joulu vuosien saatossa.Jouluvieraskin tulee tänään,ihan kiva juttu.

    Mukavaa joulun odotusta Sinulle.

    VastaaPoista
  4. Lämmintä joulun odotusta ja rauhallista joulunaikaa.

    VastaaPoista
  5. Meillä on tämä joulu erilainen ja sen myötä valmistelutkin ovat jääneet vähäisiksi.
    Mukavaa joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina emme voi valita asioita ja tapahtumia, on vain elettävä sen mukaan mitä eteen tulee. Kiitos viestistäsi ja kaikesta huolimatta hyvää joulun aikaa sinulle.

      Poista