keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Pieni matka edessä!

Ensiksi muutama kuva. Sain arpajaispalkintoni 'Tylsän Mörököllin blogista' ja voi miten ihana se oli. Mistähän blogin pitäjä tiesi, ettei minulla tällaista ihanuutta ole aikaisemmin ollut. Monta kertaa olen sellaista etsinyt, mutta sopivaa ei ole tullut vastaan. Tässä kuva ihanuudesta, huumaavasti tuoksuvan saippuan kanssa. Saippua tuli myös paketissa.


Seuraavat kuvat kertovat teille, missä vaiheessa kevät on meidän pihalla, lähinnä kukkapenkeissä!

 Pihallamme on tällainen 2,5 x 3,5 m kukkapenkki, johon olen istuttanut monivuotisia perennoita. Tältä tämä vielä näyttää, Kalle´-ankka siinä vain vartioi, ettei pikkulinnut valtaa penkkiä!
Tiedättehän tunteeni, kun katson niitä upeita kuvia, mitä olette blogeihinne laittaneet!



Ei huolta, yksi tulppaani on avannut kukkasensa, mieltäni piristämään.

Ja sitten se matka, lähden huomenna visiitille tuonne naapurimaahan, Västeråsiin ja Fagerstaan, katsomaan kuinka siellä siskoni ja veljeni jaksavat. Lennän Luleåsta Arlandaan ja sieltä sitten bussilla eteenpäin. Sanovat, että siellä on jo kesä. Eli otan mukaani normaalit kesälomavaatteeni ja lomamielen.
Mukavaa loppuviikkoa kaikille lukijoille.




4 kommenttia:

  1. Hyvä, että sille oli sijaa ;) Arvaa, kuinka jännittävää on lähettää summamutikassa jotain. Oikein mukavaa ulkomaan lomamatkaa sulle!

    VastaaPoista
  2. Voi söötti palkinto, hyvää sukuloimismatkaa sinulle:))

    VastaaPoista