keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Uusi tietsikka ja lankavuori!

Nyt sain uuden tietsikan ja aloin heti harjoitella tämän käyttöä. Vielä hieman tökkii, kun on erilainen käyttöjärjestelmä (siis uudempi), mutta eiköhän tämä tästä tokene. Kyllähän tuolla ipadilla jotain saa aikaiseksi, mutta kyllä tällaisella koneella on ilo kirjoitella ja selailla muita sivuja.
Kudoin puolisolle säärystimet ja sain niistä onnistumisen tunteen, niin nyt on valmistumassa seuraavat säärystimet ja taidanpas tehdä vielä kämmekkäät itselleni. Tuleepahan käytettyä värjättyjä lankoja hyötytarkoitukseen. Tein muuten inventaarion kasvisvärjätyistä langoistani, on niissä urakkaa saada langat tuotteiksi. Huh kuitenki, sanon vain. Hartiahuiveihin upposi noin 3 kiloa, mutta, se oli vain murto-osa lankavuorestani.
Lankoja inventoidessani suureksi ilokseni huomasin, että pajunlehdillä värjäämäni langat olivat vuosien kuluessa saaneet tosi kauniin ruskeanpunaisen värin. Kunhan opin käyttämään tätä uutta tietämyskonettani niin laitan kuvat näistä säärystimistä ja tuosta mainitsemastani langasta.
Pakkaset ovat hellittäneet, ainakin tältä erää. Pohjoisen ihmisenä tykkään pakkasilmasta, oikeastaan suorastaan nautin pakkaskelillä tekemistäni lenkeistä. Uutisissa on kerrottu talven pakkasennätyksistä, lähes -41 astetta, tälläseudulla ei sentään ihan noihin lukuihin ylletty. 60-70 luvun vaihteessa asuimme Kolarin Äkäsjoella, silloin olen kokenut kovan pakkaskelin, mittarissa oli lähes -40 astetta, oli tosi 'kuiva' keli.
No niin, ne pakkasista, mukavaa torstaita teille kaikille lukijoilleni.


6 kommenttia:

  1. Aina uuden opettelu vie aikaa, mutta nyt vaan rauhassa opettelet.
    Meillä on tänä aamuna -21 joten en ainakaan aamulenkille lähde !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, aamuisin on aikaa harjoitella tämän uuden vekottimen kanssa ja kyllä tämän kanssa 'sinuksi' pääsee. Kuvien kohdalla täytyy vielä harjoitella lisää ja asentaamyös Picasan kuvankäsittely-ohjelma. Tämän aamun pakkaslukema on -28.

      Poista
  2. Hienoa kun sait koneen. On tästä tullut niin tuikitarpeellinen vehje, että eihän ilman enää pärjäisi ollenkaa. Ja kyllä se uuden ohjelman pian oppiikin.
    Muistan kun meille tuli tämä apple, se vasta eriskummaliselta tuntui, mutta nyt en enää kyllä windowsiin vaihtaisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi, että nämä tietämyskoneet ovat tulleet tärkeiksi työvälineiksi ja myös tiedonvälittäjiksi. Toisaalta sitä kyllä jo ehti tottuakin siihen ettei joka aamu ensimmäiseksi tarvitse avata nettiä! Olen aamuvirkku ja aamuisin on aikaa tutustua ohjelmiin ja harjoitella. Mukavaa viikonloppua sinulle. ps. en ole vieläkään aloittanut sitä 'pelleriinin' kutomista silkkivillasta, mutta kunhan nuo Shotsin lähetykset alkavat, niin eiköhän se siinä ala valmistumaan!

      Poista
  3. Kyllä pian totut uuteen läppäriisi..
    Tiedän toki pakkaset, mennyt kouluun joskus 3 km kun oli muistaakseni -46 astetta.
    Ihan älytöntä touhua laskea lapsia taipaleelle, no vaihdettiin lämpimän siskon kanssa lapasia muutama kerta niin ei hätää. Ei ollut tietä vaan metsien läpi piti mennä.. kuin viime vuosisasalta kuulostaa mutta totta on

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tähän alkaa tottumaan, meinaan läppäriin ja myöskin pakkasiin, sillä tänä aamuna oli taas -28 astetta mittarissa. No oli teillä kyllä koulumatka! Täällä pohjoisessa kasvaneena ja asuneena koulumatkasi tuntuu aivan tutulta. Ollaan varmaan saatu hyvät selvitymiseväät elämään. Nykyiisn kyllä joskus mietin näitä nykyajan vanhempia, kun lapset viedään ja noudetaan autolla koulusta, luonnollinen liikunta jää silloin tosi vähäiseksi. Vaikutuksen näkee vasta myöhemmin. Mutta se on tätä nykyaikaa. Mukavaa viikonloppua sinulle. Nautin kuvistasi.

      Poista