torstai 12. joulukuuta 2013

pipareita ja sähläämistä

Joulumyyjäiset ja -messut ovat tältä vuodelta takanapäin. Tällaiset tapahtumat, missä tapaa paljon ihmisiä, tuttuja ja tuntemattomia, antavat paljon.  Työhuoneessa pakertaessa on vain itsensä ja omien ajatuksiensa kanssa, nämä myyntitapahtumat tuovat mukavaa ja innostavaa vaihtelua. Ja se, että saa palautetta tekemistään tuotteista, se se vasta antoisaa onkin. Monta hyvää ja aiheellista parannusta olen voinut tehdä, saamieni palautteiden johdosta.

Oletteko huomanneet miten rentouttavaa puuhaa siivous on? Tapanani on käydä vaatekomerot ja -huoneet pari kertaa vuodessa läpi. Tiistaina oli sellaine päivä, että pakkanen oikein paukkui nurkissa, ja niinpä roudasin vaatteet ulos tuulettumaan ja raikastumaan. Takasin niitä kanniskellessa, lajittelin sellaiset puserot ja hameet joita en ole ainakaan 5 vuoteen käyttänyt kierrätykseen, pesukoneen kautta tietysti. Ja osan autonpesu-luutuiksi. Ihmettelen aina sitä, kun jotkut vaatteet kutistuu kaapissa ja jotkut taas suurenee, ihmeellistä.

Toissapäivänä tein piparkakkutaikinan vanhassa  keittokirjassani (Keittotaito v. 1962) olevan  reseptin mukaan. Sain kirjan häälahjaksi anopiltani, kauan, kauan sitten. Tällä ohjeella olen piparit tehnyt vuosikymmenien ajan.

Yritin kopioida reseptiä tähän, ei onnistunut, joten kirjoitan sitten:

Joulupiparkakut
2 munaa, 400 g sokeria,3 dl siirappia, 3 dl kermaa, 3 dl voisulaa tai margariinia
1 tl, kardemummaa, kanelia, hienn. neilikkaa, inkivääriä ja poperanssinkuorta
3 tl soodaa
1250 g vehnäjauhoja

Taikina valmistetaan päivää ennen leipomista. Ainekset sekoitetaan ylläolevassa järjestyksessä ja seos vatkataan hyvin kuohkeaksi ennenkuin jauhot lisätään. Piparkakut paistetaan miedossa (175) lämmössä.

Helppo ohje ja piparit onnistuu takuuvarmasti.  Tällä kertaa kun sain jauhot sekoitettua taikinaan, ihmettelin miksi se on 'pöperöistä' jauhot vain pöllysivät, aivan kun jotain olisi jäänyt pois! Tarkistin ohjeen ja huomasin etten ollut laittanut kermaa - ja sitähän ei kaapissa ollut. Onneksi oli vaahtoutuvaa suklaakermaa purkki, sekoitin sen sisällön  ja vähän maitoa taikinaan ja kas kummaa, hyvää tuli.  Ja valmiit piparit, ne ne vasta hyviä ovat. Luovuutta sitä pitää näköjään olla piparkakkutaikinan teossakin!

Maistuisko nämä teille

En malta ihan vielä jouluksi alkaa, pajapuodissani on pienet 'joulumarkkinat' ensiviikolla ja siellä sitten tarjoilen näitä pipareita ja glögiä, kahviakin.

Nyt on ihan pakko alkaa kirjanpitotöihin. Mukavaa perjantaita ja Lucian päivää.

2 kommenttia:

  1. Noin helppo ohje, uskomatonta...josko kirj talteen kun ei kädet anna nyt leipoa.
    Kiitos tuhannesti kannustavista sanoistasi blogissani.. tykkäisin ehdottomasti. Hyvää joulun aikaa

    VastaaPoista
  2. herkullisia pipareita.
    Miullakin on sellainen vaatekaappi jossa vaateiden koko muuttuu:))

    VastaaPoista