Leikkimieltä langoilla

 Olen jo aikaisemmin moneen kertaan kirjoittanut, että kankaankudonnassa lempi sidoksiani on vippelä. Pöllöjen ja maisemien kutomisen jälkeen mietin, mitähän vielä kokeilisin ja törmäsin kuvaan leppäkertusta! Ja silloin päässäni tai mielessäni tapahtui jotain, päätin kokeilla ötököiden ja muidenkin luontokappaleiden  kutomista. Kynä ja ruutupaperi vaatimalla vaativat piirroksia ja luonnostelua kahdeksan niisivarren ja polkusen hyväksi käyttöön.  Ja tässähän tätä tulosta sitten on.....  nämä on viimeistelyä vailla olevia tuote-aihioita. Aika näyttää millaisia ne lopullisesti ovat.

Tässä 'päkäpäät laitumella'

Ötökät teemalla pelastetaan pörriäiset

Tässä on muutama erilainen leppäkerttu ja sitten hämä-hämähäkki, tyttäreni toive!

Leikkimieltä tarvitaan, niin  käsitöissä, kuin myös elämässä yleensäkin.  Mukavaa viikonloppua itse kullekin blogilaiselle, tälle sivustolle eksyvälle<<1

Luonnon antimia

 Sunnuntaina oli pilvinen ja hyvin sumuinen sää, kosteusprosentti lähes huipussaan, mutta ah niin happirikas ja tuuleton ilma. Päätin, että nyt on viimeinkin mentävä keräämään verihelttaseitikkejä, jos yleensä meinaan värjätä.  Olin kyllä aikaisemmin päättänyt, että värjäys-sessiot saa tältä syksyltä jäädä tekemättä, mutta mutta, se on vain tämä sisäinen palo, joka houkuttelee väripatojen ääreen. Söin siis 'sanani' ja sain puolisonkin houkuteltua syysetkelle.  

Löytämäni sienipaikka sijaitsee mäntykankaalla ja on porojen ja hirvien liikkumisaluetta, ja kyllähän siellä jälkiä ja jätöksiä olikin aika runsaasti.  Luonto oli antelias, löysin sieniä ihan tarpeeksi ja puoliso poimi puolukoita. Joimme eväskahvit ja mutustelimme pullat ja nautimme hiljaisuudesta. 

Nyt vaan lankoja hankkimaan ja värilientä keittämään, oranssin punaista pitäisi lankoihin tulla.

Karpaloiden etsintää

 Tänään oli se päivä, kun sää oli sellainen, että puolison kanssa voitiin lähteä karpaloita etsimään ja poimimaan. Ulkoiluvaatteet päälle ja pitkävartiset kumpparit jalkaan, evästä ja juomaa reppuun, marjasankot auton perään ja eiku menoksi.  Tuntemamme karpalojängät (jänkä = vähäpuinen Pohjois-Suomen suotyyppi)  sijaitsevat naapurimaan puolella, joten sinne suunnistimme. Kuulumme ns rajayhteisöön, joten mitään ongelmia ei rajan ylityksissä ollut, ei mennessä eikä tullessa. Reippaan puolen tunnin kävelymatka oli autolta jängälle ja siellähän ne karpalot odottelivat poimijoita. 

Vajaa kolmisen tuntia siellä oltiin ja karpaloita yhteensä noin 10 l, kyllä niillä talven yli pärjää.

Tällä jängällä kasvaa isoja karpaloita, suurimmat ovat kirsikoiden kokoisia, ja maultaan mietoja.  Oli hieman pelottavakin kokemus olla tällä jängällä, siellä kasvaa heinää ja erilaisia sammaleita ja tuntui kuin olisi kävellyt hyllyvän 'vesipatjan' päällä. Kun pysähtyi poimimaan, niin varovaisesti piti liikahtaa, kun saappaat/jalat olivat imeytyneet veteen, ettei olisi ns  perskahtanut takamuksilleen märkään ja vetiseen jänkään.

Aika mielenkiintoista oli myös se, että siellä oli tosi paljon raatteen 'marjoja'. Olen vuosikymmeniä kulkenut jängillä, mutta koskaan aikaisemmin en ole tällaisiin törmännyt. 

Luulin ensimmäisen nähtyäni, että siinä on jonkun metsän eläimen jätöskasa, mutta kun se oli niin oudon näköinen ja värinen ja niitä oli runsaasti, ei se voinut sellaistakaan olla. Wikipediasta selvisi, että raatteen marjojahan ne ovat.

Tulomatkalla metsäpolulla astellessa oli hyvä mieli, oltiin monta tuntia ulkona, raittiissa ilmassa ja mitään vahinkoja ei ollut sattunut. Puolison kunto ei edelleenkään ole mitenkään hyvä, mutta karpaloiden poiminta on hänelle aina ollut syksyn nautintoja, joten mukava oli olla hänelle tukena. 

Tällainen pieni männyn erikoisuus sattui tulomatkalla silmiin

Luonto antaa niin paljon meille......