lauantai 21. toukokuuta 2016

Punatorvijäkälää etsimässä!

Meillä on vuosittain tapana käydä mökkireissun yhteydessä Puljutunturin laavulla kahvin keitossa.

Joskus, taisi olla vuoden 2001 kevät ja Vapun aikaa, kun olimme puolison kanssa retkellä, tavoitteena keittää ja nauttia nuotiokahvit Puljutunturin laavulla. Siinä menomatkan varrella huomasimme maastossa jäkälöiden seassa punaisia läiskiä siellä täällä, jopa isoina mattoinakin. Emme olleet aikaisemmin sellaista nähneet ja onneksi puolisolla oli kamera mukana niin saimme kuvattua 'ihmejäkälän'.
Sitä oli niin paljon, että piti tarkoin katsoa mihin astuu, jottei rikkoisi kaunista jäkälä kasvustoa.
Kotona katsoimme kirjoista, mistä jäkälästä oli kysymys ja se on Punatorvijäkälä. Punatorvijäkälä kuuluu poronjäkälien (Cladoniaceae) laajaan heimoon. 


Tänä keväänäkin eli nyt toukokuisella mökkireissulla päätimme käydä ko laavulla kahvistelemassa. Lunta oli kyllä vielä melkoisesti ja lumessa rämpimiseksihän se reissu meni.

 Loppujen lopuksi saavuimme siihen kohtaan, missä joskus olimme nähneet Punatorvijäkälän kukkimisen. Kun oikein suurennuslasin kanssa etsi, niin löytyihän sitä
Ei kuitenkaan siinä mitassa kun silloin, vuosia sitten.
Tälläkertaa 'kompastuin' kuvassa olevaan kasviin, jota en kyllä tunnista. Oiskohan kysymyksessä jokin sammallaji?

Sieltä lumen keskeltä kurkistelevat!
Laavulle saakka emme kahlanneet, kahvinkeittoreissu jää kesän tai syksyn retkeksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti