Eilen meillä oli proteiinipäivä! Eksyin kauppareissullani sellaisen tuotehyllykön eteen, missä oli monenlaista terveystuotetta. Silmiini osui paketti, jossa luki "Härkäpapu Rouheseos" VERSO.
Rouheen proteiinipitoisuus on 47%, siis melkoinen. Olen kasvissyöjä ja proteiinin saaminen ruokavalioon on erittäin tärkeää - siispä ostin paketin ja ajattelin, että siinäpä oivallinen lisä ruokavaliooni. Kotona luin paketissa oleva tiedot ja sieltä löytyi myös maistuva 'lättyohje'. Ja ajatuksesta toimintaan, eli lättytaikinan tekoon. Laitan ohjeen tähän mukaan. Olen pari kertaa tehnyt näitä lättyjä, ensimmäisellä kerralla käytin kesäkurpitsaraastetta (oman maan tuotantoa) ja toisella kertaa (eilen) ohjeen mukaisesti pinaattia. Makuasioistahan ei voi eikä kannate kiistellä, mutta itse pidin enemmän kesäkurpitsalla maustetusta.
Kuvassa paistotouhu menossa ja kyllähän lätyt hyvältä näyttävät!
Tässäpä ohje:
Ruokaiset pinaatti-härkäpapuletut
4 annosta
2 kananmunaa
5 dl maitoa
2,5 del vehnäjauhoja
1 ps pakastepinaattia (150 g)
2 dl härkäpapurouheseosta
2 rkl juoksevaa margariinia
1 tl suolaa
Ripaus sokeria ja rouhittua mustapippuria
Paistamiseen juoksevaa margariinia
Lisäksi puolukkahilloa
Sekoita kulhossa munat, maito ja vehnäjauhot tasaiseksi
seokseksi. Sulata pinaattipalat mikrossa ja lisää taikinaan
härkäpapurouheseoksen kanssa. Lisää margariini ja
mausteet. Annan taikinan turvota viileässä puolisen
tuntia ja paista pienellä pannulla pieniä, ohuita lettuja.
Tarjoa puolukkahillon kanssa.
Vinkki: Jauha härkäpapurouheseosta teholeikkurissa
muutama minuutti. Lisää karkea rouheseos taikinaan,
niin voit vähentää vehnöäjauhojen määrää vajaalla
desillä. Anna taikinan turvota puolisen tuntia.
Lätyt maistuivat hyvälle myös porkkana-sitruunahillon ja hillahillon kanssa.
Mielenkiintoisen tuntunen resepti, pitääkin joskus tutustua tuohon.
VastaaPoistaMielenkiintoisia oli myös nuo siun retroilut.
Kiitokset ja lättyjä kyllä kannattee kokkeilla.
PoistaHarmi tämä sinun lonkkajuttusi. Ymmärrän hyvin, miltä tuntuu hermokivut. Nyt keväällä tulee 5 vuotta, kun minulle laitettiin lonkkaproteesit. Samalla kerralla laitettiin molemmat lonkat. Kaikki meni hyvin, nyt tänä talvena vain issiashermo on kokeillut luonnettani. Nyt on hieman rauhallisempi vaihe ja voin jatkaa kutomista.
Mielenkiintoinen ohje. Hyvää kevään jatkoa
VastaaPoista