torstai 8. lokakuuta 2015

Ja taas on...... lokakuu

Tervehdys täältä Perämeren pohjukasta! Eilisen aamun aamulenkillä en voinut olla ottamatta kuvia Tornionjoen ja Perämeren yhtymäkohdasta. Aurinko siivilöi seutua uskomattomilla väreillä. Kuvat olen ottanut kännykällä ja kädet vähän tärisi, mutta siitä huolimatta julkaisen teille nämä pari kuvaa..

Kuvassa Tornionjoki ja vastarannalla Haaparantaa. Käsittelin tätä kuvaa hieman (kuvankäsittelyä olisi kiva harjoitella enemmänkin).
Siinähän sitä Perämeren pohjukkaa Ruotsin suuntaan kuvattuna.
Joutsenet olivat suurina parvina liikkeellä, valitettavasti en vain saanut kuvia linnuista onnistumaan.
Aamulenkkimaisemat ovat upeat, sieltä saa voimaa koko päiväksi.

Käsityöpuolella melkoisen kiivas tahti jatkuu, on tullut kudottua huiveja, pannunalusia ja uusi huiviloimi on odottelemassa jatkotoimia. Neuletöinä valmistuu rannekkeita ja säärystimiä, useimmiten kasvivärjätyistä langoistani.
Rakastan silkkivillaa, tässä näyte yhden huivin väreistä!
Syksyyn kuuluu myös monenlaisia ulkopuuhia! Vihdoin ja viimein 30-vuotias Salava sai lähtöpassin, puunkaataja tulee ensiviikolla. Piha tulee näyttämään aluksi melko autiolta, mutta talven aikana on hyvä miettiä ja suunnitella tilalle jotain muuta!
Tänä syksynä aloitamme myös ns pienen pintaremontin tekemisen, ensin on vuorossa sauna ja pesuhuone, koska ne ovat kalleimmat ja suuritöisimmät. Ja ne on pakko teetättää ammatti-ihmisellä.
Tähän aiheeseen palaan varmaan muutaman viikon kuluessa.

10 kommenttia:

  1. Sinulla on hienot maisemat.Hyvää syksyn jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, maisemaovt hienot. Hyvää syksyä myös sinulle!

      Poista
  2. todella mukava kuulla et töitä riittää, messutkin taisivat onnistua nappiin. siis aivan mahtavat lenkkimaisemat Sinulla, pikkusen isompi joki kuin tääl meil tuo pahanen savipuro:)
    toivotaan syksyn jatkuvan kauniina edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rajajoki on upea, leveä ja siinä on myös koskien kuohua.
      Kiitos kommenteistasi ja hyvää syksyn jatkoa sinulle.

      Poista
  3. ...silkkivillahuivin värit ovat myös mieleeni, kuten edellisen postauksen iloinen räsymattokin, taidokasta työtä!

    VastaaPoista
  4. On teillä ihanat syksyn värit.

    VastaaPoista
  5. Kiitos viestistäsi. Tänä syksynä on ollut pakkasöitä ja -aamuja. Niistähän se luonto värinsä ammentaa. Tervetuloa seuraamaan blogiani ja hyvää syksyn jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
  6. Teillähän on jo ihan ruskan peittämät puut, kaunista ja kuitenkin niin haikeeta. Meillä osa koivuista on vielä vihreitä joskin ruskaa löytyy myös. Odottelen tietysti innolla, että loputkin lehdet putoaisi jotta saisin risumateriaalia askarteluihin. Aina kun kuulen moottorisahan pörinän surautan fillarilla sinne ja kyselen risujen perään.
    Kivaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on tosiaan lehdettömät puut ja risut hyvin näkösällä! Olin lomasella pojan perheen luona (Espoo) ja huomasin tämän suuren eron lehtipuiden kohdalla. Siellä oli tosiaan lehdet puissa ruskan väritys vasta alkamassa. Mieki tykkään käyttää töissäni risuja, eli kudon kangaspuilla tuotteita, joissa käytän koivun ja pajun oksia. Hyvää lokakuista viikkoa myös sinulle.

      Poista