torstai 25. joulukuuta 2014

Tontut ja mie

Nämä kaksi tonttusta ja mie, olemme joulunpyhien aikana istuneet yhdessä ja kutoneet sukkia. Rakastan tonttuja, he ovat minulle joulun tuojia. En välitä muusta joulukoristelusta kovinkaan paljoa, mutta tonttuja pitää olla!
Täällä meidän alueella on pakkanen paukkunut ja mittarimme on näyttänyt -25 astetta, tälläkin hetkellä, ja luvassa on näitä kirpeitä ilmoja vielä muutaman päivän ajan. Pakkaskeleistä huolimatta, aamulenkillä olen käynyt jokaisena päivänä. Olen jopa saanut puolisonkin mukaan kävelylle.

Tänään, Tapaninpäivänä käymme tervehtimässä puolison siskoa ja tuliaisiksi paistan muutaman joulutortun.

Jouluna 1974, muutimme Tornioon Kolarin Äkäsjoelta, eli täällä on elämästämme nyt vierähtänyt jo 40 vuotta. Tuolloin oli aurinkoinen ilma ja lapsemme ihmettelivät, että onko jo kevät alkanut kun aurinko paistaa! Kolarin korkeudella on kaamos ja aurinko piilottelee tammikuun puolelle asti.
Puolison sisko perheensä kanssa tarjosi meille aattoillan jouluruokineen ja joulupukkeineen ja lapset olivat hyvillään, kun joulupukki osasi tuoda lahjat oikeaan paikkaan, lapsemme olivat tuolloin 8 ja 5 vuotiaat.
En millään malttaisi olla pois pajaltani, nimittäin siellä on taas ihana silkkivillalanka-vuori odottamassa loimenluomista - kaulahuiveja- meinaan taas kutoa. Ehkäpä kuitenkin vielä tämän päivän  pyörittelen sukkapuikkoja ja peukaloita, tiukkaa se kyllä tekee, meinaan tämä vapaan viettäminen. Pari kirjaakin on odottamassa avaamista, mutta tällä hetkellä ei ole lukuintoa.
Hyvää Tapaninpäivää ja tulevia arkipäiviä.

4 kommenttia:

  1. Toki tonttuja pitää olla nehän kuuluu jouluun.
    Oikein mukavaa Tapania siulle.

    VastaaPoista
  2. Kohtapa tonttuset meneekin piiloon taas seuraavaa joulua odottamaan. Mukavaa loppuvuotta ja uuden alkua sinulle

    VastaaPoista
  3. Ihanaa tätä vuotta sinne Lappiin!!

    VastaaPoista