torstai 10. heinäkuuta 2014

Ruusuja, ruusuja


Aurinkoiset huomenet teille blogini lukijat. Tämä kesä on ollut tosi kummallinen säiden suhteen. Ensin oli muutaman päivän lämpöaalto ja sitten kuukauden kestävä kylmäjakso ja sitten yhtäkkiä valtava hellejakso! Pysy sitten tässä perässä! Perennapenkin kukkasien kasvu ja kunto ei oikein hyvältä näytä, yrttilaatikkojen kasvusto on kitukasvuista. Lipstikka on kuin varjo viimevuodesta, kesäkurpitsan lehdet ovat pienet mutta se on kuitenkin aloittanut kukkimisen, minttu lakoaa, sitruunamelissa on elossa juuri ja juuri sekä tillin ja persiljan kasvusto noin 2 cm:n korkuista. Aivan toisenlaista kuin viimekesänä, kun satoa sai jo tähän aikaan heinäkuussa.
Meillä on pihapiirissä ainoastaan kaksi ruusulajiketta, Juhannusruusu ja Tornionlaakson ruusu, jota täällä sanotaan myös 'meän ruusuksi'. 

Juhannusruusua emme itse ole istuttaneet, se tuli talokaupan myötä ja on todella väärässä paikassa valon suhteen.
Kukkimisen se aloitti vasta tällä viikolla.







Tornionlaakson ruusun taimen saimme ystäväperheeltämme jo muutama vuosi sitten, vasta tänä kesänä se on alkanut kukkimaan runsaammin, ei kuitenkaan vielä ole 'täynnä' kukkia.

Molemmat ruusut ovat kasvamassa väärässä paikassa, joten syksymmällä on aika siirtää molemmat oikeaan kasvupaikkaansa, jotta joskus saisi nauttia runsaasta kukinnosta.







Vielä yksi kuva 'ei ruususta'



Peurankello elää ja kukkii Päivänliljan kanssa samassa paikassa.
Päivänliljan olen istuttanut ja Peurankello on sihen vain jostain lennähtänyt ja viihtyy hyvin, kukkii lähes koko kesän.



Mukavia ja lämpöisiä kesäpäiviä toittelen teille.

5 kommenttia:

  1. Ihania ruusuja, tuo Torniolainen ruusu on upean värinen ja ihan uusi tuttavuus miulle.
    Hitaasti kasvaa kaikki täälläkin, nyt vasta alko herneetkin kukkiman

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä lisää tietoa Tornionlaaksonruususta. Se on metsäruusun kerrannaiskukkainen muunnos, jota pidetään paikallisena lappilaisena kantana. Juurivesojen muodostus on runsasta, mutta kasvutapa on tuuhea ja varsin hyvin kasassa pysyvä. Vaaleanpunaisista, tiheään kerrotuista kukista muodostuva kukinta kesä-heinäkuussa on runsas ja näyttävä. Suotuisissa olosuhteissa kukinta saattaa kestää useita viikkoja. Tornionlaaksonruusu on kukkivilta versoiltaan piikitön. Lehdet ovat pieniä ja vaaleahkoja.

      Poista
  2. Ihana kukka Tornionlaaksonruusussa.
    Peurankelloista tykkään kovasti. Mulla on ollut valkoinenkin, mutta se on kadonnut.

    VastaaPoista
  3. Tosiaankin outo kesä säiden suhteen, nyt ei toppatakkia taas tarvita mutta meinää läkähtyä niin kukat kuin mekin tähän kuumuuteen. Kauniita ruusuja . Mukavaa viikonloppua

    VastaaPoista
  4. Samaa mieltä tästä kesästä, mutta näin se nyt vaan on mentävä. ;) Meillä oli entisen kotimme pihalla Kemissä Tornionlaaakson ruusupuska ja sain sen kukkimaankin oikein ihanasti, mutta sinne se jäi, kun talvella muutettiin pois.

    VastaaPoista