sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Talviturkin pois heitto

Kävimme puolison kanssa pienellä  Lapin kiertomatkalla! Lämpöaalto iski tänne Pohjan perukoillekin ja päätimme lähteä mökille saunomaan.
Tähän aikaan vuodesta käyn laittamassa vanhempieni haudan kesäkuntoon ja niinpä sitten yhdistimme sen tähän reissuun. Lähdimme torstaiaamuna aikaisin ajamaan kohti Kemijärveä, missä vanhempieni lepopaikka sijaitsee. Laitoin kukkaset kanervien tilalle, sen jälkeen haukkasimme voileivät ja jatkoimme matkaa Kemijärveltä kohti Sodankylää, siellä kahvit ja sitten matka jatkui Kittilään, mistä ostimme leipää ja voita, ne kun unohtui ottaa mökille mukaan. Ja sitten taas matka jatkui kohti mökkipaikkakuntaa, Salankia ja siellähän se mökki nökötti Salankijärven rannalla, ihan meitä odottamassa.
Kello olikin jo ehtinyt iltapäivään (15). Mittari näytti +25 astetta ja ei tuulen hiventäkään ja järven pinta lähes peili tyyni. Kamerakin jäi kotiin, joten ei ole kuvia tällä kertaa. Lehtipuissa oli lehdet ja  järvi oli vapautunut jäistään. Perjantaina lämpötila nousi lähelle +30 astettta, oli melko tukalaa ja sitten alkoi tuulemaan ja ukkos-sade saapui. Ilma ei kuitenkaan jäähtynyt ja vielä lauantainakin oli +21 astetta, iltaa kohden ilma viileni ja kun ilman lämpötila oli noin +15 astetta ja järven vesi luultavasti +10-12 asteista, tämä muori pulahti heittämään talviturkin pois. Olipas se virkistävää! Kyllä siinä Sotkapariskuntakin ihmetteli, uutta reviiriin valloittajaa.
Kauempana järvellä uiskenteli Kuikka ja Joutsenpari. Sunnuntai-aamuna ilma olikin sitten normaali , eli +7 astetta. Kotiin päin lähdettiin ajelemaan ja sadetta piisasi koko matkan ajaksi, välillä hyvinkin runsasta.
Tänään on kesäkukkien istuttamista tiedossa ja ehkä muutakin pihahommaa. Mukavaa alkanutta viikkoa.

7 kommenttia:

  1. Nopeasti pohjoisestakin lumet suli, ei ole kauan kun Kittilän korkeudellakin oli vielä puoli metriä lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää täysin paikkansa. Mutta se on niinkuin Eino Leino runossaan sanoo, Lapissa kaikki kukkii nopeasti jne.....

      Poista
  2. Oli varmasti ihana maisema lintuineen kaikkineen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunturi-Lapin maisema on karua, mutta kaunista. Vaivaiskoivujen lehdet ja suokukat olivat avautumassa ja Hilla aloitti kukinnan, samoin Suopursut.

      Poista
  3. Voi sinä olet hurjapää. Nolottaa sanoa, mutta minä en ole vielä veteen uskaltautunut :(

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi, olin jo ennen lähtöämme päättänyt, että käyn uimassa. Yleensä kun päätän jotain, teen sen. Puoliso katseli rannalta ja puisteli päätään!

    VastaaPoista
  5. Voi kauheeta, oletpas uskalias. Harmi kun jäi kamera pois, ehkä muutakin kuvaamista kun sinun pulahtamista siellä reissulla

    VastaaPoista