lauantai 14. syyskuuta 2013

Väriä luonnossa ja kattilassa

Kaunis ja värikäs ruskaloma-viikko takanapäin. Mökillä tein väriliemen kellastuneista kielon lehdistä. Keräsin noin kolmisenkiloa lehtiä ja keittelin niistä ohjeen mukaan (1 kg lehtiä - 6 l vettä) väriliemen. Liotin lehtiä yön yli ja keittelin sellaisen 2-3 tuntia ja liemen väristä tuli todella järisyttävän tumma. Seuraavana toimena on hankkia sopivat langat värjäykseen ja nyt jo jännittää, millaista väriä on tulossa. En ole ihan varma, ostaisinko silkkivillalankaa vai ihan tavallista kampavillalankaa. Langan tulee olla ohutta (tex ehkä jotain 60x2), koska aikaisemmin värjäämäni langat ovat hyvin ohutta kampavillalankaa.  Hartiahuiviloimi on suunnitelmissani ja siihen näitä värjättyjä lankoja kokoilen. 
Löysin myös Puljutunturin rinteiltä lahoista puista jäkälää, jota sormipaisukarveeksi kutsutaan. Sain kilon verran kerättyä ja väriliemen keittelen tässä tulevalla viikolla. Olen joskus aikaisemmin värjännyt ko materiaalilla ja silloin sain lankoihin kauniin kullanruskean värin. Toinen uusi materiaali löytyi mökin pihalta. Iso kuusi oli vuosien mittaan kuivunut pystyyn ja sen oksat olivat täynnä naavaa, jonka otin talteen ja jossain vaiheessa keittelen väriliemen myös siitä.

Ohessa kuvaa kieloliemenkeitto-kattilasta ja vähän aluskasvillisuuttakin siinä on näkyvissä.

Tässä toisessa kuvassa oli mielestäni hvyin dramaattiset värit, eihän ne tietenkään tässä oikein hyvin esille tule, yritin kuitenkin!  Päivä oli ollut sumuinen ja sateinen kunnes illalla klo 19 maissa aurinko yhtäkkiä putkahti näkyviin ja kultasi tienoon. Järven pintakin oli ihan peilityyni ja siihen kuvastui ihanasti vastarannan maisemat.

Mukavaa viikonloppua.

10 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia keitoksia siulla tulilla.
    Tuo kuva on jotain mahtavaa, sateenkaarikin siellä pilkottaa, enpä oo ennen nähny näin komiaa kuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaha koskaan vastaa ihan sitä, miltä maisema oikeasti on. Se oli sinä iltana aika häkelyttävä kokemus.

      Poista
  2. Moi, mie katselin kuvvaa ja ihmettelin mikä lie juova kuvassa keskellä, ihan näyttää hunajalta tai pihkalta tai kullalta sit mie hokasin ku aikani tiirailin kuvvaa, jotta peilikuva ja sateenkaari ja mitä lie muuta. Hieno kuva:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Ilta oli häkelyttävän kaunis.

      Poista
  3. Mahtava kuva kultaisesta auringonlaskusta.. jänniä keitoksia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kommentistasi, auringon lasku oli todella häkellyttävän kaunis.

      Poista
  4. Odotan mitä sinä saat kielonlehdillä värjättyä, minulla vielä sitä tähteenä, varmaan jotain väriä siitä tulee, sekin oli tumma kuin taivas mutta hyvänhajuinen. Kävin just sienimetsässä ja oli nuo männynsuomuorakkaat nousseet ja niitä tulikin ihan mukava määrä, tottakai pussiin tarttui myös verihelttaseitikkiä ihan reippaasti, harmittelin kun otin vain pieniä pusseja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin tässä oottelen, että mitä väriä siitä aikaan saan. Ja on sen verran tumma liemi, jotta luulen siitä saavani myös jälkivärejä. Katsotaan.

      Poista
  5. ihania keitoksia Sinulla kerrassaan! minulta lähti juuri maailmalle viimeiset naavalla värjäämäni huovutusvillat, joten toivottavasti systeri kerää minulle lisää naavaa sieltä pohjoisesta, missä sitä kasvaa viel yllin kyllin. myös kielonlehdet ja karvejäkälä minulle mieluisia värikasveja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Odotan tosi mielenkiinnolla, mitä värejä saan aikaiseksi. Karvetta sain kerättyä kilon verran, mutta naavaa on aika vähän. Koeliemen niistä kuitenkin saan aikaiseksi.

      Poista