torstai 22. elokuuta 2013

hengähdys paussi

Hei vaan,  vihdoinkin tuli pieni hengähdys tauko ja ehdin kirjoittelemaan muutaman rivin.  Kiirettä on pitänyt ja siitä olenkin sitten saanut henkilökohtaisen muistutuksen. Lähdin reippaasti aamulenkille (klo 6.30)  ja pistin avaimen taskuuni ja sanoin puolisolle, ett voit mennä marjaan, minulla on avain mukana.  Sitten kun tulin lenkiltä ja aloin avaamaan ovea, huomasin, että olinkin ottanut polkupyörän avaimen .... ja eihän sillä ovea saa auki. Ei hätää, ajattelin, sillä meillä on vara-avain tietyssä paikassa terassilla. Nii-in, siis oli ollut, rempattiin terassia ja siirrettiin kaikki tavarat, myös avainlokero, varastoon talteen. Toivorikkaana ajattelin, että mies on jättänyt varaston oven auki, kun haki marjaämpäreitä.  Ei ollut. Yritin tavoittaa häntä puhelimella, ja sieltä tuli aina viestiä, juuri nyt emme saa yhteyttä jne....  Onneksi  aurinko paistoi ja oli lämmintä istuskella ja nauttia kauniista kesäaamusta ja unohtaa kaikki ne työt, mitä olin aamupäiväksi suunnitellut. Ajankuluksi kävin kyläilemässä ja palasin odottelemaan marjastajaa kotiin päin, ja puolenpäivän tietämissä hän sitten kotiutukin.  Eikö ollutkin aivan selvä viesti minulle, että höllääppäs muori vähän tahtia?

Viikonlopuksi menemme pojan perheen luokse, kiva nähdä heitä. Matkustamme junalla, matkaa on senverran ,että junakyyti on paras vaihtoehto. Menomatka tapahtuu yöllä ja uinumme mukavasti makuuvaunussa! Paluumatkan teemme päiväsaikaan ja varaan mukaani virkkuu- ja koukkamiskoukut sekä pellavalankaa ja -narua. Olen yrittänyt luoda itselle mallistoa pesukintaista ja selänpesimestä. Täytyy jatkaa kokeiluja.

Mukavia viikonlopun päiviä teille kaikille lukijoilleni.

ps huomasin, että blogivierailijoiden määrä lähestyy uhkaavasti 5000 ja silloin pidän pienet arpajaiset, mutta niistä hieman myöhemmin.

11 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, täytyy laittaa vara-avaimelle vara-avain tuota tilannetta olen pelolla odottanut.
    Mutta kiva kun sait huilailtua:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan vara-avain vara-avaimelle olisi näköjään ollut tarpeellinen.

      Poista
  2. Hui, noin voi käydä. Minäkin kesällä unohdin avaimen, kumppani oli juuri sinäisenä päivänä pois kotoa. Onneksi vain puhelinsoiton päässä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ensimmäinen kerta minulle, jotain tästäkin oppii.

      Poista
  3. Aina kun olen liian väsynyt tai stressaantunut, niin rupean unohtelemaan asioita, joskus tärkeitäkin asioita.
    Mukavaa viikonloppuvierailua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asia on juuri näin kuin kirjoitat, liian paljon asioita mielessä.

      Poista
  4. kroppamme on usein päätä viisaampi, kannattaa kuunnella välillä tarkoin, mitä se viestittää;) jäänkin mielenkiinnolla odottamaan, millaisen malliston suunnittelet. iste olen todella tyyttyväinen tuohon omaan pesukinnasmalliini, jonka suunnittelin alkukesästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tehnyt paluumatkallamme virkkailla, selviää uusimmasta kirjoituksestani. Kokeilut jäi toiseen kertaan.

      Poista
  5. Hei Tarja, lisäsin tämän blogin sinne sky:n blogilistaan. Saihan? Nyt vasta löysin kankurittaren myös fb:stä. Jos haluat että otan sen pois sieltä, niin ilmoitathan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan Eija, kyllä se käy näin. Tällä hetkellä on sen verran kaikenlaisia kiireitä, etten ehdi kovin paljon blogia kirjoittamaan. Miten löydän sky:n blogit?

      Poista
  6. http://suomenky.blogspot.fi/

    Tässäpä linkki. Se on kyllä vähän vaikea löytää. Kiitos!

    VastaaPoista