sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Joulutorttuja ja 'messuiluja'

Se on sitten marraskuun viimeinen viikko alkanut. Sääennusteiden mukaan, nyt pitäisi ilmojen kirkastua ja nähtäisiin jopa itse aurinkokin.
Olin viikonloppuna talkoilemassa Osuuskuntamme järjestämillä Wanhanajan Joulumarkkinoilla. Halusin ehdottomasti olla keittiövuorossa ja paistamassa torttuja. Ja tulihan niitä paistettua noin 450 kpl. Ensimmäisten 200:n tortun jälkeen homma alkoi menemään ihan mukavasti.
' Osuuskunta-kollekat' kyseli, että halvanko mie enhään kotona paistella joulutorttuja. Tottakai, vaikkakaan joulutortut eivät ole minun herkkuja, mutta onhan niitä kiva paistaa perheelle.

Olen saanut shaaliloimeni kudottua ja omastakin mielestä shaaleista/hartiahuiveista tuli ihan hyviä. Laitan tähän yhden kuvan, valitettavasti en ole 'kuvaajana' yhtä hyvä kuin 'kutojana', mutta kyllä kuvasta jotain tolkkua saa. Ensiviikonloppuna menen Oulun Naistenmessuille myymään, hieman jännittää se, että mitenkä muorille käy.

4 kommenttia:

  1. Upeat rauhalliset värit tässä uusimmassa shaalissasi.
    Voi kun olisi paikka jossa voisi tuota opetella :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Anneli, itsellekin tuli onnistumisen tunne tätä shaalia kutoessa ja viimeistellessä.

    VastaaPoista
  3. Todella kaunis shaali,miekin tykkään noista väreistä.

    VastaaPoista
  4. Hei Kosotäti ja kiitos kivasta viestistäsi. Nämä värit ovat todellakin rauhalliset ja oikeastaan myös hieman lumoavat.

    VastaaPoista